Haemme hankintapalveluihimme hankinta-asiantuntijaa vahvistamaan UEF:n hankintatoimintaa. Tehtävä voi sijoittua joko Kuopion tai Joensuun kampukselle ja alkaa 1.2.2026 tai sopimuksen mukaan. Lue lisää alta, ja hae viimeistään 5.12.2025.
Tehtävä ja palkkaus
Hankinta-asiantuntijana työskentelet UEF:n yleishallinto- ja lakipalveluiden yksikössä, osana hankintapalveluiden tiimiä. Toimit monipuolisessa ja itsenäisessä asiantuntijatehtävässä, jossa tehtävänäsi on viedä läpi julkisten hankintojen kilpailutusprosesseja yhteistyössä UEF:n henkilökunnan ja hankintapalveluiden kollegoiden kanssa. Keskeiset tehtäväsi liittyvät julkisten hankintojen suunnitteluun, valmisteluun ja toteutukseen. Pääset osallistumaan UEF:n hankintaprosessien ja toimintamallien kehittämiseen ja tuet ja avustat yksiköitämme moninaisissa hankintoihin liittyvissä kysymyksissä.
UEF:n kampukset sijaitsevat Kuopiossa ja Joensuussa ja sijoituspaikkasi voi olla kumpi tahansa.
UEF:n hankintapalveluissa teemme osaavalla tiimillä monipuolisia ja vastuullisia julkisia hankintoja niin tutkimuksen, koulutuksen kuin yleispalveluidenkin alueelta. Olemme kehittämismyönteinen ja eteenpäin katsova hankintayksikkö, joka tähtää hyvään laatuun ja asiakaspalveluun. Sinua odottaa mukavat kollegat ja hyvä yhteishenki, tuemme ja kannustamme toisiamme. Sinun on helppo tulla porukkaan mukaan - tiimiläisten sekä esihenkilön tuki ja apu on helposti saatavilla.
Tehtävä täytetään 1.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi. Uuden työntekijän tullessa tehtävään käytetään 6 kk:n koeaikaa.
Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän (muu asiantuntija- ja tukihenkilöstö) mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvasta palkanosasta. Tässä tehtävässä tehtäväkohtainen palkanosa on vaativuustasoluokittelussa tasolla 9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on 6 - 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Vaativuustasosta ja henkilökohtaisesta palkanosasta riippuen palkka työsuhteen alkaessa on noin 3821-4117 €/kk.
Mitä edellytämme ja toivomme sinulta
Edellytämme sinulta
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- kokemusta julkisista hankinnoista ja kilpailutusprosesseista
- erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
- hyviä tietojärjestelmätaitoja
- erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä- ja tiimityöskentelytaitoja
- hyvää organisointikykyä, oma-aloitteisuutta sekä asiakaspalveluhenkisyyttä.
Katsomme eduksi
- Cloudia Kilpailutus-järjestelmän tai vastaavan järjestelmän tuntemuksen
- tuntemuksen korkeakoulusta toimintaympäristönä ja
- kokemuksen vastaavantyyppisistä tehtävistä
Tarjoamme sinulle
- mielenkiintoisen työtehtävän osana kansainvälistä, luovaa, osallistuvaa ja osallistavaa yliopistoyhteisöä
- mahdollisuuden joustavaan monipaikkatyöhön
- erinomaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja uuden oppimiseen
- Itä-Suomen yliopiston henkilöstöedut, joihin kuuluvat muun muassa kattava työterveyshuolto, laaja henkilöstökoulutustarjonta, edulliset kampusravintolalounaat ja Sykettä-liikuntapalvelut.
Hae näin
Jätä hakemus viimeistään 5.12.2025 sähköisellä hakulomakkeella.
Huomioi, että hakemukseen tulee liittää mukaan CV.
Lisätietoja tehtävästä antaa lakiasiainjohtaja Petri Rintamäki puh. 050 5759957, petri.rintamaki@uef.fi ja hankintapäällikkö Marika Mononen puh. 0403552350, marika.mononen@uef.fi.
Lisätietoja hakemisesta ja hakuprosessista antaa HR-asiantuntija Maria Nuutinen, puh. 050 5318565, maria.nuutinen@uef.fi.
| Työsopimuksen voimassaolo | Vakituinen |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 1.2.2026 tai sopimuksen mukaan |
| Palkka | yliopistojen TES |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 100% |
| Paikkakunta | Kuopio tai Joensuu |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 1353/01.01.04/2025 |
| Julkaistu | 14.11.2025 |
| Haku päättyy | 05.12.2025 |