Tämä tehtävä ei ole enää avoinna!
Haemme tilapalveluesihenkilöä toimitilapalveluihimme toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.2.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työ sijoittuu Joensuun kampukselle. Lue lisää alta, ja hae viimeistään 23.10.2024.
Tehtävä ja palkkaus
Etsimme tiimiimme tilapalveluesihenkilöä, joka toimii tilapalvelumestareiden lähiesihenkilönä. Tehtäviisi kuuluvat tiimin työnjohtaminen, työvuorosuunnittelu sekä muita lähijohtajalle kuuluvia hallinnollisia tehtäviä. Vastaat tiimin tehtävien priorisoinnista, jakamisesta ja ajantasaisesta hoitamisesta sekä toiminnan kehittämisestä. Osallistut tiimin jäsenenä myös tiimin perustehtävien hoitamiseen. Lisäksi valvot siivouspalvelujen laatua.
Keskeisiä tehtäviä ovat:
Työ vaatii organisointikykyä ja töiden suunnittelua yhdessä tiimin kanssa. Tilapalvelumestarin työ on fyysistä. Tehtävään sisältyy ilta- ja viikonlopputyötä. Tyypillisesti iltavuoroja on noin 5-6 viikkoa vuodessa. Lisäksi työhön sisältyy erilaisten tilaisuuksien, kuten seminaarien ja tapahtumien ilta- ja viikonloppuvalvontaan liittyviä työvuoroja.
Tehtävä täytetään 1.2.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi. Uuden työntekijän tullessa tehtävään käytetään 6 kk:n koeaikaa.
Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän (muu asiantuntija- ja tukihenkilöstö) mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvasta palkanosasta. Tässä tehtävässä tehtäväkohtainen palkanosa on vaativuustasoluokittelussa tasolla 7 (2470,03 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on 6 - 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Vaativuustasosta ja henkilökohtaisesta palkanosasta riippuen palkka työsuhteen alkaessa on noin 2800-3100 €/kk.
Haastattelut järjestetään alustavan aikataulun mukaisesti 7.11.2024.
Edellytämme sinulta
Katsomme eduksi
Tarjoamme sinulle
Hae näin
Jätä hakemus viimeistään 23.10.2024 sähköisellä hakulomakkeella.
Huomioi, että hakemukseen tulee liittää mukaan:
Kysymyksiä?
Lisätietoja antavat toimitilajohtaja Tarja Harjula, puh. +358 29 445 8068, tarja.harjula@uef.fi ja talous- ja rahoitusjohtaja Heini Koskenvuori, puh. +358 29 445 8401, heini.koskenvuori@uef.fi.
Työsopimuksen voimassaolo | Vakituinen |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.02.2025 tai sopimuksen mukaan |
Palkka | Yliopiston yleinen TES |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Joensuu |
Maakunta | Pohjois-Karjala |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 5689/01.01.04/2024 |
Yhteyshenkilö |
|
Julkaistu | 24.09.2024 |
Haku päättyy | 23.10.2024 |